Mä kyllä nautin mun nykysestä elämästä. Oon nyt reilut puol vuotta elellyt yksin ja ollut sinkkuna. Ainahan välillä on semmosia seuranpitäjiä ollut mutta mistää en oo halunnut mitään seurustelutyyppistä. Oon tänä aikana oppinut paljon itestäni ja tiedän että en ihan helposti tuu enää lähtee suhteeseen. 

Nyt on lähipiiriin sattunut paljon eroja. Myös kaks mun parasta kaveria on nyt pieneen aikaan tullut miehiensä jättämiksi. Yritän tukea niitä kaikin tavoin, mutta en enää muista miltä rakkaus tuntuu ja että miten se voi satuttaa niin paljon. On vaikee asettua niitten asemaan kun en muista näitä asioita. Oon nyt tänään lukenut mun blogia vuosien varrelta ja kylhä sieltä näkyy et muaki on sattunut. Mut miks en saa siitä tunteesta kiinni?

Mut saa entistä seurustelukammoisemmaksi se että oon saanut kunnon takiaisen itselleni. Erehdyin kuukaus sit menemään treffeille yhen vanhan tutun kanssa ja sen jälkeen en oo päässy siitä eroon. Se soittelee ja laittelee viestiä useamman kerran viikossa, vaikka oon useesti sanonu etten oo mitenkään halukas alkaa tapailemaan sitä.

Oon kyllä myös niin onnellinen siitä että ollaan ex:n kanssa niin hyvissä väleissä. Nähään yleensä kerran viikossa ja käyää esim. leffassa, urheillaan tai laitetaan ruokaa ja tiätty jutellaan. On niin ihana jutella jonkun semmosen ihmisen kanssa joka tuntee mut niin hyvin. Se ymmärtää mua ja mä ymmärrän sitä. Ei tällä paikkakunnalla oo kovin montaa ihmistä jotka tuntis mut ees lähes niin hyvin kuin se.