Aamupäivä oli yhtä helvettiä kotona, mut sit pari tuntii iskä tuli kotiin.
Se oli eilen käynny työhaastattelussa ja tänään ku se oli ollut bussissa tulossa takas ne oli soittanu et se on saanu sen työpaikan. Viikon päästä alkaa sil työt.
Oon niin ilonen niitten puolesta. En muista et oisin ikinä ennen halannut iskää, mut nyt mun oli pakko rynnätä sen kaulaan.
Kopiksen opettajaks parinsadan kilsan päähän Pohjois-Karjalaan käy sen tie. Uskoisin et myös muunki perheen. Muhun se ei vaikuta niin paljoa kun oon kuiteski muuttamassa pois. En mä tarvii enää mitään tältä paikkakunnalta. Melkein vuoshan täällä on jo pyöritty. Enkä mä tarvii mitään pysyvää kotipaikkakuntaa. Semmosta mulla ei oo ikinä ollut, eikä varmaan tuu olemaankaa.
Toki porukat toivois et seuraisin niitten mukana sinne lukioon, mutta turha toivo.
Oon ilonen.