"Mä en tiedä miks must tuntuu näin mun on vaan pakko päästä pois jonnekkin missä aurinko yhä paistaa, enkä siedä kun ne koittaa hallita kaikkee mitä mä teen"
Viime viikkoin mul on ollut tommonen olo.
Tänään kyllä päivä vaikutti jo vähän erilaiselta, ilosemmalta.
Mun pitäis olla todella kiitollinen kaikesta mitä mulla on.
En tarkota nyt mitään materiaalista.
Mut kavereita mulla on paljon, saan nauraa päivässä melkeinpä koko ajan. Mun ei tarviis olla melkeinpä ikinä yksin jos en haluis. Kaveriseuraa ja muuta löytyis aina.
Kuiteskaan mä en halua olla koko ajan menossa. Tykkään paljon olla yksin, vaikka se on ristiriidassa sen kanssa kun on porukkaa ympärillä niin oon koko ajan äänessä ja pidän hauskaa muitten kanssa.
Tai ehkä se sittenkin tasapainoittaa mua.
Tää päivä oli muuten ihan täydellinen, paitsi et kun yks kaveripoika puhu puhelimessa niin kysyin et kenen kaa. Se sit vastas et mun exän.
Puhelun loputtua se kysy multa et onkos ikävä kerenny jo tulla siihe. Nähtiin viimeks vähä yli viikko sit.
Sanoin ettei todellakaan, en halua antaa kellekkään semmosta kuvaa et oon riippuvainen jostain pojasta, nykyään mun periaate ulospäin seurustelu jutuissa on: ei kiitos.
Ex on puhunu meistä aika paljon sille mun kaverille. Välillä ahistaa et kui paljo se tietää meijän suhteesta ja nykyisestä tilanteesta. Sillä on vähän semmonen kuva et meil olis juttua vieläkin. Enkä ymmärrä miks ex on antanut semmosen kuvan. Se tietää et ei siit tuu mitään vaikka mä haluaisinkin.
Niin, mutta siis todellinen juttu siin oli se et ex on tulossa vkl tänne paikkakunnalle yöks. Yhelle mun kaverille. En tiiä oonko ilonen vai surullinen siitä et se tutustu mun kavereihin täällä ja se saa aina tietää missä oon menossa juttujen kanssa.
Lisää kavereit tuli siihen juttelee ja lopulta selvis et sinne menee pari muutaki yöks. Pari mun kaveri tyttöä parhaimmasta päästä täältä.
Ne oli hirveesti pelänny mulle kertoo tätä. Sanoin niille et ihan turhasta ihan kuin suuttuisin jostain noin älyttömästä asiasta, kun mulla ei muutenkaa oo tapana suuttuu mistää.
Ei sen elämän enää mulle pitäis kuulua vaikka saanki kuulla siltä iteltä ja muilta siitä.
Kuiteskin mua sattuu. Pelkään et se kiinnostuu yhestä mun kaverista joka ei seurustele. Vaikka tiiän et niin ei tuu käymään. Tiiän mistä ex tykkää ja sen luonne ei oo sitä.
Ja muutenki mun on tyhmä aatella tota. Sen elämä ei oikeesti kuulu mulle enää.
Kuiteskin päässä vaan soi sen sanat: "haluun et me ollaan tässä parinkymmenen vuoden päästäkin", "en oo ikinä tuntenu ketään kohtaan näin, rakastan sua" jne. Tiiän et se ei ollu pelkkää sananhelinää, vaikka uskonki ettei se mua oikeesti rakasta/rakastunu se vaan ei ollu ennen tuntenu niin kovaa ihastumista.
Kylhän mäkin sille sanoin rakastavani sitä ja uskoin omia sanoja. En ollut ollut ikinä niin onnellinen kuin sen kanssa, ja välitän siitä viel paljo, mut ei se rakkautta tainnu olla.
Ihastumista vaan joka jatkuu vieläkin jollain tasolla.
Miks meijän piti muuttaa tänne ja miks se tilanne vaati eroa?
Viime viikkoin mul on ollut tommonen olo.
Tänään kyllä päivä vaikutti jo vähän erilaiselta, ilosemmalta.
Mun pitäis olla todella kiitollinen kaikesta mitä mulla on.
En tarkota nyt mitään materiaalista.
Mut kavereita mulla on paljon, saan nauraa päivässä melkeinpä koko ajan. Mun ei tarviis olla melkeinpä ikinä yksin jos en haluis. Kaveriseuraa ja muuta löytyis aina.
Kuiteskaan mä en halua olla koko ajan menossa. Tykkään paljon olla yksin, vaikka se on ristiriidassa sen kanssa kun on porukkaa ympärillä niin oon koko ajan äänessä ja pidän hauskaa muitten kanssa.
Tai ehkä se sittenkin tasapainoittaa mua.
Tää päivä oli muuten ihan täydellinen, paitsi et kun yks kaveripoika puhu puhelimessa niin kysyin et kenen kaa. Se sit vastas et mun exän.
Puhelun loputtua se kysy multa et onkos ikävä kerenny jo tulla siihe. Nähtiin viimeks vähä yli viikko sit.
Sanoin ettei todellakaan, en halua antaa kellekkään semmosta kuvaa et oon riippuvainen jostain pojasta, nykyään mun periaate ulospäin seurustelu jutuissa on: ei kiitos.
Ex on puhunu meistä aika paljon sille mun kaverille. Välillä ahistaa et kui paljo se tietää meijän suhteesta ja nykyisestä tilanteesta. Sillä on vähän semmonen kuva et meil olis juttua vieläkin. Enkä ymmärrä miks ex on antanut semmosen kuvan. Se tietää et ei siit tuu mitään vaikka mä haluaisinkin.
Niin, mutta siis todellinen juttu siin oli se et ex on tulossa vkl tänne paikkakunnalle yöks. Yhelle mun kaverille. En tiiä oonko ilonen vai surullinen siitä et se tutustu mun kavereihin täällä ja se saa aina tietää missä oon menossa juttujen kanssa.
Lisää kavereit tuli siihen juttelee ja lopulta selvis et sinne menee pari muutaki yöks. Pari mun kaveri tyttöä parhaimmasta päästä täältä.
Ne oli hirveesti pelänny mulle kertoo tätä. Sanoin niille et ihan turhasta ihan kuin suuttuisin jostain noin älyttömästä asiasta, kun mulla ei muutenkaa oo tapana suuttuu mistää.
Ei sen elämän enää mulle pitäis kuulua vaikka saanki kuulla siltä iteltä ja muilta siitä.
Kuiteskin mua sattuu. Pelkään et se kiinnostuu yhestä mun kaverista joka ei seurustele. Vaikka tiiän et niin ei tuu käymään. Tiiän mistä ex tykkää ja sen luonne ei oo sitä.
Ja muutenki mun on tyhmä aatella tota. Sen elämä ei oikeesti kuulu mulle enää.
Kuiteskin päässä vaan soi sen sanat: "haluun et me ollaan tässä parinkymmenen vuoden päästäkin", "en oo ikinä tuntenu ketään kohtaan näin, rakastan sua" jne. Tiiän et se ei ollu pelkkää sananhelinää, vaikka uskonki ettei se mua oikeesti rakasta/rakastunu se vaan ei ollu ennen tuntenu niin kovaa ihastumista.
Kylhän mäkin sille sanoin rakastavani sitä ja uskoin omia sanoja. En ollut ollut ikinä niin onnellinen kuin sen kanssa, ja välitän siitä viel paljo, mut ei se rakkautta tainnu olla.
Ihastumista vaan joka jatkuu vieläkin jollain tasolla.
Miks meijän piti muuttaa tänne ja miks se tilanne vaati eroa?
Kommentit