Öh. Nyt on viellä oudompi fiilis ku eilen. En osaa sanoa oonko tosi ilonen vai surullinen.
Ainaski mun tunteet on heitelly laidasta laitaan.
Pääosin nää kaks päivää on ollu pelkkää itkua. Itkua ilosta, kivusta, kaipuusta ja rakkaudesta.
Viikon kestänyt ei pidetä yhteyttä päätös on nurin. Päätettiin niin.
Eilen illalla päätin pistää viestiä kun pelkäsin et oon sen synttäripäivää menny pilaamaa.
Se vaan sano et oli yllättyny tosi paljon kun kaveri sano terveiset johtuen siit et mä pistin meijän yheye otolle tauon. Mut sit se sano et voijjaa kyl lopettaa toi ettei piettäis yhteyt.
Vaihettiin kuulumisia ja muuta mukavaa ja olin tosi ilone sen asenteesta mua kohtaan. Eli se oli siis ymmärtäny etten vaan piruuttani halunnut olla pitämät yhteyt.
Eilen illal enne ku lähetin sille viestin niin se oli sanonu mun kaverille ku ne hyvästeli et se sanoin mulle terkkuja paljo muttei kertois kelt ne oli.
Tuli hyvä mieli tosta meinaan tiesin et vaikka en ois ottanu yheyt niin se välittää.
Illalla sanoin sille et sori sanon nyt viel vikan kerran "rakastan sua".
Tänään aamulla matikan tunnilta tuli pojalta viesti:"onhan mullakin viel tunteit sua kohtaa"
Ja miten mä muka voisin tossa tilanteessa estää kyynelten tulemista? En vastannut mitään enää mut kyyneleet vaan tuli silmiin. Koko tunnilla en saanu muuta ku kaks maailman helpointa laskua lasketuks.
Välkälle menin jo tunnekuohust yli päässeeni ja luulin et pahin on ohi.
Mut ei se niin menny. Ne ku meni samal busal sinne turkuun ja vietti siel aikaa yhes niin pakostaki kaikki oli tutustunu Poikaa. Ne ties et mä tunnen sen muttei tienny miten. Ne ei tiennyt et olin viettäny Pojan luona niin monta rakastunutta aamua, iltaa, yötä. Paitsi kaks ties. Joten ne muut ei voinu ymmärtää miten paljon ne niitten puheet muhun koski. Kaikki vaan puhu sen koko välkän ja lopun päivän kuinka Poika on vaan niin hauska ja mukava ettei oo ketään semmosta ennen tuntenu. Ja kuinka sen kanssa ei voi olla tylsää vaan aina sai nauraa.
En pystyny puhumaan, kyyneleet puski vaan koko ajan silmiin uudestaan. Teki mieli huutaa kaikille et lopettakaa mun kiduttaminen.
HELEKUTTI. Kyl mä tiiän kuinka ihana ja hauska se on ja sen mä oon just täs nää kaks kuukaut yrittäny unohtaa. Sit kaikki vaan kertoo toisillesa siit pelkkää hyvää.
En ymmärrä välillä miten voisinkaa kestää tota. Yks ehkä ymmärs vähä mun tilanteen sillon. Se veti mut välkän loputtua kahestaan ja sano et se tietää et must tuntu hirveelt ku kaikki vaan puhu Pojasta.
Jotku saattaa aatella et mikäs nyt tässä muka ku molemmat pitää (sanoisin jopa rakastaa) toisiansa paljon. Että mitä mä nyt turhista valitan. Mullahan on asiat niin hyvin ku voi olla.
Mut se ei mee niin?
Miks me lopetettiin seurustelu? Sen takia ettei enää osattu puhua samalla tavalla ja vaan murjotettiin toisillemme ison osan ajasta ja myös sen takia et muutin tänne muualle.
Ja on hirveetä tietää et molemmat rakastaa ja siitä ei ehk enää ikin tulis mitään.
Me päätettii eron jälkee ettei meistä tuu enää mitään.
Eilen sanoin ettei se vaan enää mee niin et sanoisin Pojalle rakastan sua. Mut eilen sanoin. Ja uskoisin ettei siitä mitään hyvää seurannu vaikka sen tunteet on samanlaiset.
Kuiteskin nukkumaan mennessä salaa haaveilen et entä jos kaikki palais entiselleen.
Tyhmä, surullinen ja rakastunut tyttö.
Ainaski mun tunteet on heitelly laidasta laitaan.
Pääosin nää kaks päivää on ollu pelkkää itkua. Itkua ilosta, kivusta, kaipuusta ja rakkaudesta.
Viikon kestänyt ei pidetä yhteyttä päätös on nurin. Päätettiin niin.
Eilen illalla päätin pistää viestiä kun pelkäsin et oon sen synttäripäivää menny pilaamaa.
Se vaan sano et oli yllättyny tosi paljon kun kaveri sano terveiset johtuen siit et mä pistin meijän yheye otolle tauon. Mut sit se sano et voijjaa kyl lopettaa toi ettei piettäis yhteyt.
Vaihettiin kuulumisia ja muuta mukavaa ja olin tosi ilone sen asenteesta mua kohtaan. Eli se oli siis ymmärtäny etten vaan piruuttani halunnut olla pitämät yhteyt.
Eilen illal enne ku lähetin sille viestin niin se oli sanonu mun kaverille ku ne hyvästeli et se sanoin mulle terkkuja paljo muttei kertois kelt ne oli.
Tuli hyvä mieli tosta meinaan tiesin et vaikka en ois ottanu yheyt niin se välittää.
Illalla sanoin sille et sori sanon nyt viel vikan kerran "rakastan sua".
Tänään aamulla matikan tunnilta tuli pojalta viesti:"onhan mullakin viel tunteit sua kohtaa"
Ja miten mä muka voisin tossa tilanteessa estää kyynelten tulemista? En vastannut mitään enää mut kyyneleet vaan tuli silmiin. Koko tunnilla en saanu muuta ku kaks maailman helpointa laskua lasketuks.
Välkälle menin jo tunnekuohust yli päässeeni ja luulin et pahin on ohi.
Mut ei se niin menny. Ne ku meni samal busal sinne turkuun ja vietti siel aikaa yhes niin pakostaki kaikki oli tutustunu Poikaa. Ne ties et mä tunnen sen muttei tienny miten. Ne ei tiennyt et olin viettäny Pojan luona niin monta rakastunutta aamua, iltaa, yötä. Paitsi kaks ties. Joten ne muut ei voinu ymmärtää miten paljon ne niitten puheet muhun koski. Kaikki vaan puhu sen koko välkän ja lopun päivän kuinka Poika on vaan niin hauska ja mukava ettei oo ketään semmosta ennen tuntenu. Ja kuinka sen kanssa ei voi olla tylsää vaan aina sai nauraa.
En pystyny puhumaan, kyyneleet puski vaan koko ajan silmiin uudestaan. Teki mieli huutaa kaikille et lopettakaa mun kiduttaminen.
HELEKUTTI. Kyl mä tiiän kuinka ihana ja hauska se on ja sen mä oon just täs nää kaks kuukaut yrittäny unohtaa. Sit kaikki vaan kertoo toisillesa siit pelkkää hyvää.
En ymmärrä välillä miten voisinkaa kestää tota. Yks ehkä ymmärs vähä mun tilanteen sillon. Se veti mut välkän loputtua kahestaan ja sano et se tietää et must tuntu hirveelt ku kaikki vaan puhu Pojasta.
Jotku saattaa aatella et mikäs nyt tässä muka ku molemmat pitää (sanoisin jopa rakastaa) toisiansa paljon. Että mitä mä nyt turhista valitan. Mullahan on asiat niin hyvin ku voi olla.
Mut se ei mee niin?
Miks me lopetettiin seurustelu? Sen takia ettei enää osattu puhua samalla tavalla ja vaan murjotettiin toisillemme ison osan ajasta ja myös sen takia et muutin tänne muualle.
Ja on hirveetä tietää et molemmat rakastaa ja siitä ei ehk enää ikin tulis mitään.
Me päätettii eron jälkee ettei meistä tuu enää mitään.
Eilen sanoin ettei se vaan enää mee niin et sanoisin Pojalle rakastan sua. Mut eilen sanoin. Ja uskoisin ettei siitä mitään hyvää seurannu vaikka sen tunteet on samanlaiset.
Kuiteskin nukkumaan mennessä salaa haaveilen et entä jos kaikki palais entiselleen.
Tyhmä, surullinen ja rakastunut tyttö.
Kommentit