Huh. On tapahtunut niin paljo nyt parin kuukauden aikana että itekki oon ihan pihalla. Asutaan nyt siis uudella paikkakunnalla ja oon viihtynyt täällä todella hyvin ja niin on mieskin. Meidän suhde on kyllä ollut vähän koetuksella nyt viime kuukausina. On tullut niin paljon uusia asiota ja ihmisiä meidän väliin. Pari viikkoa sitten sanoin sen pahimman mitä omalle kumppanille voi sanoa. Eli etten nää meidän suhteella tulevaisuutta, en nää meillä lapsia enkä yhdessäoloa edes parin vuoden päähän. Mies sanoi että enkai mä nyt näin helpolla luovuta meidän suhteen. Onhan meillä taivalta takana jo pari vuotta ja monta hyvää hetkeä. Se sai mut järkiin ja sanoin että toivon taas joskus näkevän meillä yhteisen tulevaisuuden. Nyt ollaan menty vain päivä kerrallaan. Mies pelkää milloin otan asian taas puheeksi, mutta tähän asti on ainakin mennyt hyvin. Olen kyllä tehnyt ja sanonut niin peruuttamattomia juttuja että tuntuu voiko tää edes palata entiselleen. Katsotaan nyt ja toivotaan parasta.

Vaikka nyt onkin suhteessa vähän epävarmuutta niin muuten asiat tuntuu olevan todella hyvin. Kuten sanoinkin niin viihdyn täällä todella hyvin, olen saanut paljon uusia ystäviä ja muutenkin tää on piristänyt mua.

Mulla on keväällä valmistuminen edessä ja tuntuu pelottavalta ajatukselta että mulla on silloin ammatti. Olenko mä valmis siihen? Olen ajatellut hakevani keväällä jatko-opintoihin ja jos saan paikan niin siirrän sitä vuodella. Kävisin sen vuoden nyt omaa ammattiani vastaavissa töissä hankkimassa kokemuksia ja rahakin olisi kiva lisä.