Iha uskomatonta et kohta loppuu jo koulut. Täällä asuen on menny aika nopeeta, alkuaikojen ongelmist huolimatta.
Oisin tänää lähteny soulmaten luo kun ei olla pitkään aikaan juteltu ja nähty kunnolla. Eilen aamul vaan ohimennen pitkäst aikaa nähtiin ku vaihoin bussii entisel paikkakunnal, mutta siis eipä suostunu porukat sinne päästää.

Vähän harmittaa, koska ois niin paljon puhuttavaa ja haluaisin nauraa sen kanssa itteni tyhjäks.
Nähään me kyl joskus viikon päästä kun lähen entisen luokan kanssa luokkaretkelle, mut pari yötä ei riitä.
Onneks ollaan kesäkuu melkeinpä kokonaan yhessä, silloin meillä on monta päivää ja yötä aikaa jutella.
Tosin päivisin kyl pitää kattoo niitten lapsosten perään, mut kyl siin kerkee.
Ja kylhän mulla menee aikaa semmosen hurjan sulosen pojan kanssa kuka lie, mut se ei saa kyl millään tavalla mennä pääsääntösesti soulmaten eelle.

Henkilökohtasesti en ymmärrä ihmisiä, jotka pistää seurustelun kaverisuhteiden eelle.
Mä en tuu niin riippuvaiseks jostain henkilöstä. Tai ainakin toivon niin.
Oon tehny sille pojallekkin selväks etten tarvii ketään mua auttamaan, pärjään itekkin, mut toisen kanssa on kyllä kiva kulkee, kuhan elämät ei sekotu yheks klöntiks ettei osais enää elää omillaan.

Kuiteskin nyt jo ikävä, mut sitä en muille näytä. Ehkä sille saatan soittaa salasen ikävä puhelun ja sanoo et yrittää unohtaa sen puhelun heti eikä muistuta mua siitä enää ikinä.
Tykkäämisen heikkoja hetkiä on näyttää ettei pärjää yksin. Siis mulle. Jotkuthan tykkää olla riippuvaisia ihmisistä.