Ei vitsi ihan kiva päivä oli, mut tein ison erheen tänää.
Tänään pistin itteni nätimmäks mitä oon ollu moneen vuoteen.
Teki vaan mieli pitkästä aikaa tuntee olonsa nätiks.
En sano et oisin joltai prinsessalta näyttäny, muttten kyl miltää harakanperseeltkään näyttäny.
Joten siis eka menin ihan ilosesti peliin ja näin. Oli myös mukavaa kun näki kavereita ja sai jutella niitten kanssa.
Sitten lähettiin takas kotiin. Tai no niin mä luulin.
Iskä sano että käydäänpä yhessä paikassa. Voi vitsi mulle iski paniikki. Tiesin et kuka siel tulis olemaan.
Ihminen jolle oon totuuden mukasemmin kertonu omista asioista ja ainut ihminen jonka edessä voin itkee häpeemättä.
Nyt joku saattais aatella et mikäs siinä?
Mut samal tää tyyppi on ihminen jonka kanssa aattelin vähän pitää hauskaa. Niinku monen muunki.
Sepä ei ottanu sitä ihan hauskan pitona ja tajusin sen vähän liian myöhään.
Vasta siinä vaiheessa kun se itki ilosta kun olin sen lähellä ja kun se sano et se toivoo mun olevan se joka on sen vieressä alttarilla.
Ton se sano kun oltiin vietetty ihana kesäpäivä ja kun se oli heittämässä mua kotiin.
En osannu sanoo mitään. Mutisin vaan. Sillä hetkellähän mä seurustelin maailman tähä astisesti ihanimman ihmisen kanssa. Miten mä oisin voinu aatella et tää haluis musta oikeesti jotain?
Vähän tökerösti ja törkeesti katkasin sitten meijän yhteyden pidon. Syksyllä näin sitä pari kertaa ja näin. Sillon se yritti aina saaha mut puhumaan samalla tavalla avoimesti kuin ennen mutten ollu valmis siihen.
Nyt ollaan (tai no se on) pidetty kuiteski pari viikkoo aika paljo yhteyttä.
ja tänään kun menin sinne niin se tietysti kuvitteli et sitä varten tulin ja et sitä varten oon laittautnu.
Mut eihän se menny yhtään niin. Huusin vaan iskälle ettei varmana vie mua sinne ja vaikka kävelen kotiin, mut ei se välittäny ja ymmärrän kyl miksi.
Kylhän mä nyt jotenki sit selviydyin illasta. Se vaan yritti avata monesti keskustelun ja sano kuinka kiva on ku oon siellä.
Tyrehytin ne yritykset ja yritin kuiteski olla samal kiltti.
En ois valmis alkaa seurustelee viellä moneen vuoteen avioliittoon tähtäävää seurustelua.
Oon vasta täyspenska. haloo?
Onneks tän tyypin pitäis lähtee nyt armeijjaan ku se on valmistunut.
Katotaan parin vuoden päästä sit uudelleen KIITOS.
Ahistaa kun tuun sen kanssa niin hyvin toimeen, mut se ei auta täs tilantees, pahentaa vaan.
Ois vaan helppoo jos ei tultais yhtään toimeen enkä pitäis siitä yhtään.
Tänään pistin itteni nätimmäks mitä oon ollu moneen vuoteen.
Teki vaan mieli pitkästä aikaa tuntee olonsa nätiks.
En sano et oisin joltai prinsessalta näyttäny, muttten kyl miltää harakanperseeltkään näyttäny.
Joten siis eka menin ihan ilosesti peliin ja näin. Oli myös mukavaa kun näki kavereita ja sai jutella niitten kanssa.
Sitten lähettiin takas kotiin. Tai no niin mä luulin.
Iskä sano että käydäänpä yhessä paikassa. Voi vitsi mulle iski paniikki. Tiesin et kuka siel tulis olemaan.
Ihminen jolle oon totuuden mukasemmin kertonu omista asioista ja ainut ihminen jonka edessä voin itkee häpeemättä.
Nyt joku saattais aatella et mikäs siinä?
Mut samal tää tyyppi on ihminen jonka kanssa aattelin vähän pitää hauskaa. Niinku monen muunki.
Sepä ei ottanu sitä ihan hauskan pitona ja tajusin sen vähän liian myöhään.
Vasta siinä vaiheessa kun se itki ilosta kun olin sen lähellä ja kun se sano et se toivoo mun olevan se joka on sen vieressä alttarilla.
Ton se sano kun oltiin vietetty ihana kesäpäivä ja kun se oli heittämässä mua kotiin.
En osannu sanoo mitään. Mutisin vaan. Sillä hetkellähän mä seurustelin maailman tähä astisesti ihanimman ihmisen kanssa. Miten mä oisin voinu aatella et tää haluis musta oikeesti jotain?
Vähän tökerösti ja törkeesti katkasin sitten meijän yhteyden pidon. Syksyllä näin sitä pari kertaa ja näin. Sillon se yritti aina saaha mut puhumaan samalla tavalla avoimesti kuin ennen mutten ollu valmis siihen.
Nyt ollaan (tai no se on) pidetty kuiteski pari viikkoo aika paljo yhteyttä.
ja tänään kun menin sinne niin se tietysti kuvitteli et sitä varten tulin ja et sitä varten oon laittautnu.
Mut eihän se menny yhtään niin. Huusin vaan iskälle ettei varmana vie mua sinne ja vaikka kävelen kotiin, mut ei se välittäny ja ymmärrän kyl miksi.
Kylhän mä nyt jotenki sit selviydyin illasta. Se vaan yritti avata monesti keskustelun ja sano kuinka kiva on ku oon siellä.
Tyrehytin ne yritykset ja yritin kuiteski olla samal kiltti.
En ois valmis alkaa seurustelee viellä moneen vuoteen avioliittoon tähtäävää seurustelua.
Oon vasta täyspenska. haloo?
Onneks tän tyypin pitäis lähtee nyt armeijjaan ku se on valmistunut.
Katotaan parin vuoden päästä sit uudelleen KIITOS.
Ahistaa kun tuun sen kanssa niin hyvin toimeen, mut se ei auta täs tilantees, pahentaa vaan.
Ois vaan helppoo jos ei tultais yhtään toimeen enkä pitäis siitä yhtään.
Kommentit