On oikeasti vaikea olla pelkkiä ystäviä. Me ei ehkä osata olla pelkkiä ystäviä Pojan kanssa. Eikä kumpikaan jollain tunteitten tasolla haluis olla pelkkiä ystäviä.

Hyvin alkaa tää kirjotus ku oon jo kolmesti kirjottanu ton "olla pelkkiä ystäviä".

Mutta siis, on vaikea olla pelkkä ystävä kun tunteet ei oo pelkkää ystävyyttä. Ja se kun me muistutellaan toisillemme niin ahkeraan kaikesta ihanasta mitä koettiin on vaikeaa. Poika pitää paljon yhteyttä ja mä pidän yhtä paljon takas. Poika eilenkin sano tän "sä tiiät ettei mua kiinnosta ne." ja mä sanoin samat sanat sit. Ja Poika sanoin paljon muutakin, aivan suoraanki että välittää. Ja mä oon semmonen et sorrun jos toinen sortuu eka.

Näin se oli meijän suhteessaki. Seki varmaan tuotti ongelmia. Mä en halunnu antaa periks. Jos riideltiin niin aina odotin et poika teki sovinnosta alotteen osottamalla että välittää musta. Mä oon liian jääräpäinen. Viimesen kerran kun olin yötä pojan luona niin meillä oli ollu aika paljon riitaa. Ja molemmat jääräpäät vaan mökötti viellä nukkumaan mennessäki. Olin ollu monta kymmentä kertaa aikasemminki Pojan luona yötä, mut kertaakaan aikasemmin me ei nukkumaan mennessä oltu menty eri puolille sänkyä. Mä oisin halunnu halata poikaa ja sanoa rakastavani sitä. Mut mä en sitä tehnyt. Vajaa tunti taidettiin siinä olla ihan hiljaa, tuijotella kattoon ja vähän itkeäkkin. Poika luovutti eka; halas mua ja otti syliin. Voi hurja kuinka onnellinen olin siitä et poika on niin vahva et osaa näyttää tunteensa.

Viikko tosta niin päätettiin erota siis. Ja vajaa kaks viikkoo tosta erosta eli pari päivää sit päätettiin et aletaan elää ihan omaa elämää oikeesti ja kattella muita. Ja missä tilanteessa me ollaan? No ei ainaskaan missään pelkässä ystävyyes ja siinä et elettäis omaa elämää. Molemmat roikutaan siinä rakkaudessa.

Me ei taideta olla niin vahvoja et uskallettais päästää irti

Aivan hassua muuten. Eräs tyttö, joka on mua pari vuotta vanhempi niin eilen illalla soitti mulle ja ehotti et oisin ollu sen kanssa. Ja tää on hassua siksi, koska en tunne tätä kunnolla ja meillä on ollu nyt huonot välit jonkin aikaa. Siis jos voitte kuvitella semmosen tilanteen, et tyttö (mä) tietämättään vie tältä toiselta tytöltä sen monen vuoden aikasen kiinnostuksen kohteen ja olihan niillä jotain juttua ollukkin. Tää poika ei oo Poika vaan yks toinen jonka kanssa mulla oli juttua, mut pistin jarrut pohjaan liika ahistuksesta. Tää poika halusi omistaa liikaa joka ei oo mun vapaalle luonteelle käyvää. Meinasin tukahtua siinä jutussa. Mutta siis mä en oo siitä tytöstä aatellu omasta mielestä mitään pahaa vaan tää tyttö musta ja mä ymmärrän sen. Ja ihan mukava tyttökin se on. Tulin hyvälle mielelle siitä kutsusta, mut peruin sen, sen takia kun se ois todennäkösesti mennyt niin et tää kyseinen poika ois heittäny mut illalla kotiin. Oltais meinaan liikuttu samas porukas. Ja tää poika ois halunnut kuiteski selityksiä mun silloselle käytökselle. Se otti meijän jutun liian vakavasti ja mä tyhmänä tajusin liian myöhään. Ja mä en oo viellä valmis kohtaa tätä poikaa meinaan en oo itekkään viellä oikein käsitelly sitä juttua loppuun. Se otti mulle niin voimille, kun toinen oli jo niin vakavissaan et ois voinu naimisiinki mennä jossain vaihees. Siinä siis otti voimille se kun jouduin tahtomattakin satuttaa tätä poikaa. Taino kai 20 vois jo miehekski sanoo. Ja myös se kun mut oli niin ahistettu ja tukahettu