Tuntuu turhauttavalta olla koulussa semmosina päivinä joina sielä ei opi mitään.
Nykyään niitä on aika monta.
Tuntuu et päivät menee vaan paskanjauhamisessa enkä tykkää siitä, ois meinaan parempaaki tekemistä.
Tänää tunnil yks ope kysy et kauan oon ollu tääl koulussa.
Vastasin et syksystä saakka ja sit aloin itekki miettii sitä.
Oliko siitä vaan niin vähän ja samalla niin kauan kun mun elämä oli täysin erilaista?
Ihan hurjaa.
Jos mä oisin viettäny tän ajan viel siel niin oisin ollut erilainen ihminen.
Ja oltais muutenki erottu Pojan kanssa vaikka oisin ollu sielä. Vaikka haluanki kuvitella nyt et oltais viel yhes, asia ei ois niin. Olin niin paska ihminen sitä kohtaan vaikka välitinkin siitä enemmän kuin kestään ihmisestä tähän astisessa elämässä oon välittänyt.
Se ei yhtään tykännyt kun mulla oli pientä säätöö vähä joka suuntaan. Mut kuka nyt ees tykkäis?
Joten mulle ois jäänyt vaan lentopallo, kaverit ja uudet säädöt.
Oisko se ollut parempaa elämää?
Haluisin kuvitella et kyllä.
Vaikka en kadukkaan täällä asumista. Oon saanu taas niin paljon uusia kavereita etten voi valittaa.
Tuntu taas kerran et enkunkoe ois menny hyvin, mut niin musta on koko yläasteen tuntunu enkä saa kuiteskaa ees kasilla alkavaa.
Kotona oon paskamainen, koulussa oon paskamainen ja mun asenne on mennyt siihen et vittuuko kiinnostaa.
Aina välil se ei näy ulospäin, mut kuohun sisäisesti koko ajan.
Sit taas on niitä päiviä et se näkyy ulospäin ja saan vaan miettii et miten mua kestetään tai miten mä kestän.
Tosin tiiän et oon semmonen ihminen josta ei puhuta paskaa.
Oon kaikkien kaveri enkä hirveemmin puhu toisten asioita eteenpäin.
Mulle on sanottu tääl asuattuani et mut pitäis ampuu haulikolla koska osaan kaikkea, mun pitäis olla erilainen koska oon kaikkien kaveri ja kaikille puhuminen on helppoa, ja se ettei kavereista oo kukaan kuullu musta puhuttavan pahaa.
Niitten mielestä mä nuoleskelen täydellisyyttä joka on mun mielestä ihan outoa.
Mun elämänasenne on rento ja teen asiat jos huvittaa, enkä ota pahemmin liikapaineita mistään.
Ainut asia on missä yritän nuoleskella täydellisyyttä on liikunta.
Siinäkään en oo voitonhimoisen täydellinen, vaan haluan tehdä kaikki täydellisesti ja olla aina pari askelta eellä muita.
Nykyään niitä on aika monta.
Tuntuu et päivät menee vaan paskanjauhamisessa enkä tykkää siitä, ois meinaan parempaaki tekemistä.
Tänää tunnil yks ope kysy et kauan oon ollu tääl koulussa.
Vastasin et syksystä saakka ja sit aloin itekki miettii sitä.
Oliko siitä vaan niin vähän ja samalla niin kauan kun mun elämä oli täysin erilaista?
Ihan hurjaa.
Jos mä oisin viettäny tän ajan viel siel niin oisin ollut erilainen ihminen.
Ja oltais muutenki erottu Pojan kanssa vaikka oisin ollu sielä. Vaikka haluanki kuvitella nyt et oltais viel yhes, asia ei ois niin. Olin niin paska ihminen sitä kohtaan vaikka välitinkin siitä enemmän kuin kestään ihmisestä tähän astisessa elämässä oon välittänyt.
Se ei yhtään tykännyt kun mulla oli pientä säätöö vähä joka suuntaan. Mut kuka nyt ees tykkäis?
Joten mulle ois jäänyt vaan lentopallo, kaverit ja uudet säädöt.
Oisko se ollut parempaa elämää?
Haluisin kuvitella et kyllä.
Vaikka en kadukkaan täällä asumista. Oon saanu taas niin paljon uusia kavereita etten voi valittaa.
Tuntu taas kerran et enkunkoe ois menny hyvin, mut niin musta on koko yläasteen tuntunu enkä saa kuiteskaa ees kasilla alkavaa.
Kotona oon paskamainen, koulussa oon paskamainen ja mun asenne on mennyt siihen et vittuuko kiinnostaa.
Aina välil se ei näy ulospäin, mut kuohun sisäisesti koko ajan.
Sit taas on niitä päiviä et se näkyy ulospäin ja saan vaan miettii et miten mua kestetään tai miten mä kestän.
Tosin tiiän et oon semmonen ihminen josta ei puhuta paskaa.
Oon kaikkien kaveri enkä hirveemmin puhu toisten asioita eteenpäin.
Mulle on sanottu tääl asuattuani et mut pitäis ampuu haulikolla koska osaan kaikkea, mun pitäis olla erilainen koska oon kaikkien kaveri ja kaikille puhuminen on helppoa, ja se ettei kavereista oo kukaan kuullu musta puhuttavan pahaa.
Niitten mielestä mä nuoleskelen täydellisyyttä joka on mun mielestä ihan outoa.
Mun elämänasenne on rento ja teen asiat jos huvittaa, enkä ota pahemmin liikapaineita mistään.
Ainut asia on missä yritän nuoleskella täydellisyyttä on liikunta.
Siinäkään en oo voitonhimoisen täydellinen, vaan haluan tehdä kaikki täydellisesti ja olla aina pari askelta eellä muita.
Kommentit