Oon löytänyt itestäni viime aikoina uusia puolia paljon. Toisten ihmisten kautta tutustuu itteensä paljon paremmin ja alkaa ymmärtää omaa käyttäytymistä.
Pojan kanssa oon löytänyt ittestäni aika pelottaviaki puolia. Tai ei sinällään, mutten ois uskonut et mä käyttäydyn niin. Poika sanoo et ei se haittaa söpöä vaan semmonen, mut tiiä nyt sitä. Ü
Oli muuten täs viikos jotain huonoaki. Sen asian en kyllä antanut itteeni pahemmin painaa ja helpotti kun sai puhuttua pojan kanssa siitä.
Se meinaan viikolla jutteli yhen sen kaveritytön kanssa. Se tyttö kysy et mitä sille kuuluu ja tää sano et kivaa minttu on käymässä. Sit poika kysy et tunteeks se mua ja tyttö sano siihen et valitettavasti ja et me ei olla sen kanssa ihan väleissä. Se puhelu sit loppu siihen.
Poika kysy et eikö me vai olla väleissä ja sille sit sen jutun selitin.
Tää tyttö oli jossain vaiheessa mun paraskaveri. Heti kun muutin entiselle paikkakunnalle tutustuin siihen. Huomattiin äkkiä et tullaan ihan älyttömän hyvin toimeen ja meillä oli hauskaa yhessä. Mun muistot siitä on vielläki tosi hyvät vaikka sen käyttäytyminen on tahrinut niitä.
Kaikki meni hyvin siihen saakka kunnes se alko seurustelemaan yhen mun parhaimman kaveripojan kanssa. Se muuttu oudoks ja ei hyväksynyt enää yhtään et juttelin ees sen poikaystävän kanssa. Joten porukalla kun liikuttiin niin aloin ottaa etäisyyttä siihen kaveripoikaan ettei mun ja sen tytön ystävyys kärsis. Mut sekään ei auttanut. Yritettiin molemmat sen pojan kanssa puhua sille et ollaan vaan pelkkiä kavereita ja niinhän me oltiin. Yhtenäpäivänä se tyttö ei sit enää puhunu mulle. Valitsi poikaystävänsä mun parhaankaverin sijasta. Monta kertaa kaikki on yrittänyt sille selittää et sen käyttäytyminen on ollut lapsellisinta mitä voi vaan olla. Ei se usko ketään.
Kahteen vuoteen se ei oo puhunu mulle. Vaikka vuoteen ne ei oo ees enää seurustellu sen mun kaveripojan kanssa. Oon muuten viellä hyvä kaveri sen pojan kanssa.
Ei se silleen mikään elämän suurin juttu ollut. Mulla on aina ollut tosi laaja kaveripiiri et sen menetys ei sinäänsä merkinnyt mitään. Paitsi sen et olin menettänyt parhaan ystävän ihan turhan jutun takia.
Vaikka sanon et se ei merkinnyt mitään niin kai nyt kaikki osaa kuvitella et miltä se tuntuu?
Oon saanut sen jälkeen monta vielä parempaa ystävää ja varsinkin soulmate on jotain ihan omiaan.<3
Mut ei kukaan ihminen voi korvata toista ihmistä täydellisesti eihän?
Pojan kanssa oon löytänyt ittestäni aika pelottaviaki puolia. Tai ei sinällään, mutten ois uskonut et mä käyttäydyn niin. Poika sanoo et ei se haittaa söpöä vaan semmonen, mut tiiä nyt sitä. Ü
Oli muuten täs viikos jotain huonoaki. Sen asian en kyllä antanut itteeni pahemmin painaa ja helpotti kun sai puhuttua pojan kanssa siitä.
Se meinaan viikolla jutteli yhen sen kaveritytön kanssa. Se tyttö kysy et mitä sille kuuluu ja tää sano et kivaa minttu on käymässä. Sit poika kysy et tunteeks se mua ja tyttö sano siihen et valitettavasti ja et me ei olla sen kanssa ihan väleissä. Se puhelu sit loppu siihen.
Poika kysy et eikö me vai olla väleissä ja sille sit sen jutun selitin.
Tää tyttö oli jossain vaiheessa mun paraskaveri. Heti kun muutin entiselle paikkakunnalle tutustuin siihen. Huomattiin äkkiä et tullaan ihan älyttömän hyvin toimeen ja meillä oli hauskaa yhessä. Mun muistot siitä on vielläki tosi hyvät vaikka sen käyttäytyminen on tahrinut niitä.
Kaikki meni hyvin siihen saakka kunnes se alko seurustelemaan yhen mun parhaimman kaveripojan kanssa. Se muuttu oudoks ja ei hyväksynyt enää yhtään et juttelin ees sen poikaystävän kanssa. Joten porukalla kun liikuttiin niin aloin ottaa etäisyyttä siihen kaveripoikaan ettei mun ja sen tytön ystävyys kärsis. Mut sekään ei auttanut. Yritettiin molemmat sen pojan kanssa puhua sille et ollaan vaan pelkkiä kavereita ja niinhän me oltiin. Yhtenäpäivänä se tyttö ei sit enää puhunu mulle. Valitsi poikaystävänsä mun parhaankaverin sijasta. Monta kertaa kaikki on yrittänyt sille selittää et sen käyttäytyminen on ollut lapsellisinta mitä voi vaan olla. Ei se usko ketään.
Kahteen vuoteen se ei oo puhunu mulle. Vaikka vuoteen ne ei oo ees enää seurustellu sen mun kaveripojan kanssa. Oon muuten viellä hyvä kaveri sen pojan kanssa.
Ei se silleen mikään elämän suurin juttu ollut. Mulla on aina ollut tosi laaja kaveripiiri et sen menetys ei sinäänsä merkinnyt mitään. Paitsi sen et olin menettänyt parhaan ystävän ihan turhan jutun takia.
Vaikka sanon et se ei merkinnyt mitään niin kai nyt kaikki osaa kuvitella et miltä se tuntuu?
Oon saanut sen jälkeen monta vielä parempaa ystävää ja varsinkin soulmate on jotain ihan omiaan.<3
Mut ei kukaan ihminen voi korvata toista ihmistä täydellisesti eihän?
Kommentit