Tänää iski ihan kunnol ajatus et ei helkuta oon oikeesti muuttamassa nyt syksyl pois.
En usko et mulle tulee mitään yli-isoa koti-ikävää. Oon jo itsenäistyny sen verran, saatanhan mä olla kuukaudenki ilman vanhempia nykysinki eikä oo mikää hirmu olo et pakko päästä niitten luo.
Tykkään niistä kyl hirveesti, mut niin se vaan on.
Eniten mua huolestuttaa mun muuttamises se et mun pikkusisko joutuu jäädä "ns" yksin.
Ei äiti ja iskä jaksa sen kanssa aina olla eikä vanhemmat pikkusiskot leiki sen kanssa. Eikä nyt oo kukaan kattomas sen perää ja huolehi siitä et noi tytöt ei kiusaa sitä, ei meinaa äiti ja iskä läheskään kaikkea nää.
Se on sanonu et ihan tyhmää kun muutan, meinaa sillä ei oo enää tääl ketään kenenkä kanssa leikkiä tai iltasin jutella.
Rakastan sitä kaheksan vuotiasta tyttöä hirmusesti, vaikka en välillä niin ilonen ookkaan sen käyttäytymisestä.
Mut hei. Se on vasta kaheksan eikä siltä voi odottaa aikuismaista käytöstä, niinkuin ei multakaan tai no voi odottaa, mut aina se ei toteudu.
Täys pentu ku viel oon.

Vähän kaduttaa kun lupauduin lähtee pelaa sählyy ihan koht yhtee pelii. Niillä ei oo tarpeeks pelaajia ja muutenkihan ne on yrittäny mua saaha joukkueeseen, mut mul menee ristiin omien harkkojen kanssa ne.
Siis onhan se ihan kivaa ja oon mä ihan innostunu ku nyt oon pari kertaa käyny niillä pelaa peleis, mut kuiteski. Kotonakin on aina ihanaa.

No mut lähen pistää kamppeet kokoon ku mua tullaa hakee jo varti pääst.