Oon niin "ylpee" ittestäni että..
Hitto miks mä en osaa tehä muuta ku satuttaa sitä?
Haluaisin sanoa "rakastan sua", mut se vaan ei enää mee niin.
Välillä on semmosia päiviä jolloin luulen päässeeni yli.
Suostun muitten tapaamis ehotuksii jne. Mut sit taas tulee ne päivät jolloin en osaa muuta tehä ku vaan muistella, miettiä ja jossitella. Ja kun näitä päiviä tulee joudun satuttamaan niitä joille oon luvannu kaikenlaista.
Eli siis. Tällä kertaa onnistuin masentamaan Pojan syntymäpäivää.
En taaskaan aatellu tarpeeks tarkkaan ja loppuun asti.
Tämmönen niin pikkunen viaton juttu ja siitäki tulee seuraamuksia.
Mun kaveri tält paikkakunnalt oli tänää vaan samas porukas juttelemas sen kaa.
Se sit vaan lähetti viesti et ne mun entisen paikkakunna kaverit on kivoja ja luetteli ketä siel on.
Ja ku se sano Pojan nimen niin sanoin vaa et sil on tänää synttärit ja et onnittelis munki puolesta sitä.
Ja se onnitteli. Sit vaan tuli viesti ettei Poika enää puhu mitään sen jälkee ku se musta mainihte.
Se ei tienny mitään siitä et miten tunnen Pojan ja se oli ihan ihmeissää et miks se noin reagoi.

Toi on oikeesti niin pieni asia. Mut mä tunnen Pojan. Ja tiiän miks se noin reagoi. Ja uskoisin ettei sen päivää piristäny yhtään muisto meistä tai no siitä ettei ole enää meitä.
Sen synttäreitäki oltiin jo suunniteltu ja mitä se haluis lahjaks.
Se hassu poika vaan sano et se haluis räikeen keltasen sateenvarjon jos ois punasia kukkia.

Eihä mun muutost ja meijä erost oo ku just se tasan kaks kuukaut. Kyl me viel yli päästää.