En oo saanu nyt taas täl viikol pahemmin unta.
Mul on vaan pyöriny päässä et rakastinko mä oikeasti ja rakastiko se?
En usko, et se ainakaan pysty vuoden ajan huijaamaan mua. Se sano sen mulle joka päivä ettei se pääsis unohtumaan multa. Se näytti sen niin hyvin etten tiiä onko mulla oikeuttakaan epäillä, mutta kuiteskin.
Entä mä sitten? Tiiän etten oo kokenu mitään vastaavaa ennen. Välitin siitä hirmu paljon ja välitän vieläkin.
Mulla ei oo ollu kenenkää ihmisen kanssa yhtä ihanaa kun sen.
Haluisin olla sen luona nyttenkin.
Haluisin et mikään ei ois muuttunu.
Mut rakkaus? Ei se varmaan sitä ollu mun osalta.
Vaan vahvaa tykkäämistä ja välittämistä, jota en oo ennen kokenu.
Ehkä siitä ois voinu kehittyä rakkautta, ehkä ei.
Se pitää muhun paljo yhteyttä, enkä oo ihan varma et haluisko se nyt oikeesti nähä vaikka niin sanokin.
Mä voin sanoo et mä oikeesti haluisin nähä sen kunnolla, jutella ja jatkaa seurustelua, mut sitä en aio sille enkä kellekkään muulle sanoo.
En haluu satuttaa sitä samalla tavalla. En halua et me jouduttais kokee samanlainen ero uudestaan.
Mä en kestäis ja se ei kestäis.
Vaikka se on sanonu monesti eron jälkee rakastavansa mua, vaikka me ollaan eron jälkee vietetty iltoi sylikkäin, vaikka mä välitänki siitä enemmän kuin kenestäkään muusta niin ei se tulis todennäkösesti enää toimimaan.
Ois vaan helpompaa mulle jos se ei välittäis musta enää.

Joo no mut nyt oon koton taas ja näin. Ihana olla koton.
Tekis mieli lähtee lenkille, mut tuol sataa lunta aika pirusti niin pitää nyt kattoo meenkö.