Eilen iski ikävä. En saannu unta. Monta tuntia pyörin vaan sängyssä.
Tuntuu niin epätodelliselta, että oon joskus elänyt niin ihanaa ja huoletonta aikaa ja pilannu sen ite omilla valinnoillani.
Ikävä sitä miten heräsin viikoittain ihanan ihmisen suukkoihin ja kuinka me naurettiin ihan hassuille jutuille.

Nyt en vaan saa antaa periksi.
Mun on hyvä olla yksin, kaikkien kannalta.

http://leppis.ajatukseni.net/ <---- mun elämä oli tolloin täynnä lentistä ja poikaa.
Mitä mul nyt on? Ei enää poikaa, ei enää samaa paikkakuntaa, ei enää lentistä samalla tavalla.