Se tunne, joka mulla oli eilen aamulla ku olin kuuen aikaa aamust menos linja-autoasemalle oli niin ihana ja vapauttava. Rakastan sitä ku kaupunki ei oo viellä heränny kunnolla. Vain harvoja töihin menijöitä näkyy. Autiota toria ollaan pystyttämässä jne. Ja tajusin siinä kävellessä et mun asiat on suht koht tasapainossa ja elämä pyyhkii menemäänki jollain hyväl tasol. Jos ei ota huomioon meijän seurustelua ja mun polven kipua.

Voiko joku niin kaunis asia noin vain kuihtua? Lehtiä on tippunu jo kauan ja kukatkin on alkanut nuupahtua.  Mut kai jos me tarpeeks kastellaan niin tulee yhtä kaunista kuin ennenkin?? En vaan tiedä mistä löytäisin kastelukannun. Vesi on jo valmiina odottamas.

Mun polven entinen vamma (joka oli paljo vakavampi kuin nykyinen) on parantunu jo melkeinpä kokonaan. Onneks se parantuminen ei kestäny paria kuukautta kauempaa. Mut siis ti kävin lääkris ja siellä jonkin ajan se sitä tutkittuaan tuli siihen tulokseen et mulla on rasitusvamma peräinen polven nivelten jännetuppitulehus. Se sit pisti polveen piikil jtn lääkettä varmaan ja määräs mut ottamaan viikon ajan kolme kertaa päiväs lääkes ja pitämään pari kertaa päiväs jäätä. Pääsen siis jo viikon päästä liikkumaan ja harkkoihin. Kiva ettei ollu ton vakavampaa.

Nyt kyl siihen sattuu viel niin paljo et tuntuu ettei pysty keskittyy koulussa mihinkään. Istuessaki sattuu. Mut viikon pääst kaikki on toivonmukaan kunnossa.

Tiistain ku Pojalle sanoin et kävin lääkäris niin se oli heti kyselemässä, että mitä, mitä, mitä???? Ja anto mulle semmosen kuvan et se ois pelästyny et oisin tullu raskaaks siitä viime kerrast.. Kylhä mäki oon sitä pyöritelly paljo päässä et jos.. Mut sain sinä päivänä varmistuksen siitä etten oo. Jäi vaan tos kyselemisest vaivaamaa se ettei sitä oo nykyään mun asiat tuntunu kiinnostavan ja nyt se oli heti kyselemässä kaikkea mahollista.

Mutta siis siellä kaverilla oli ihanaa ti ja ke aamu. Sai rentoutua ja hengähtää ihanan kaverin kanssa. Pääs haukkaa happea ja yritin ottaa sitä varastoonkin siinä toivossa et se auttais mua olemaan täällä tukehtumatta. Käveltiin, juteltiin naurettiin, herkuteltiin, keinuttiin ja kaikkea muuta normaalin ihanaa. Ja se sen uus kämppä oli ihanan avara ja kiva. Vähä kyl harmittaa ku se muutti pois opiskelee niin enää ei nähä säännöllisesti. Mut se on sille paras ratkasu.

Tänään mun ois ollu tarkotus mennä Pojalle koulu jälkee, mut seki sit peruuntu. Kyl sille ois käyny, mut sano sen liian myöhään ja mä lähin jo himaa. Kai tää joskus tästä..