En tykkää siitä jos mut halutaan omistaa kokonaan. Varsinkaan kaverisuhteissa.
En halua jumittua yhteen vaan haluun oppii tuntemaan monta ihmistä.
Varsinki ku mä en oo asunnu tääl ku vasta kolme kuukautta niin ihmiset haluaa omistaa.
Mä oon niille jotain uutta ja piristystä arkeen.
Mä haluunki olla piristys arkeen. Haluun saaha muut hyvälle tuulelle ja aidosti iloseksi.
Mutten haluais olla kellekkään se jonka ne haluu omistaa.
Mulle tulee vaivaantunu olo semmosissa tilanteissa. Oon tottunu et mua ei kukaan omista ja meen ja tuun miten sattuu.
Vaikka täällä onki kaks läheisempää ihmistä joitten kaa vietän vapaa-aikani niin se ei tarkota sitä et haluisin nostaa itteni niitten silmissä erityis asemaan.
En haluu et mun huomiosta tulee kränää muitten välille.
Toinen asia on myös se etten haluu kovinkaan monen ihmisen tuntevan mua kunnolla.
Täällä ei tunne kukaan enkä mitenkää ilosta hyppien itelle tärkeimpiä asioita, tunteita ja tapahtumia kerro muille.
Vaikka mä tunnen tosi monen ihmisen kunnolla niin ne ei tunne mua. Eikä ne ees tajuu sitä ettei ne tunne mua kunnolla. Mut jos niiltä kysyttäis et kuinka monta faktaa ne tietää musta niin ne faktat pystyis laskee sormilla.
Neki on semmosia et ne tietää mun seurustelleen Pojan kans, mut ne ei yhtään tiiä mimmonen meijän suhe oli tai et onko viel tunteit toisiimme kohtaan. Sit ne tietää et mul on siskoi ja yks veli ja oon tällä hetkel vanhin koton asuva. Ne tietää et harrastan lentistä ja et aion hakee urheiluopistoon ja lähihoitajaks.
Mut noi kaikki asiat on pintaraapasui musta. Tietääkö ne mun tunteistä ja kivusta joka mul oli tänne muuttaessa? Ei tiedä. Tietääkö ne mitään henkilökohtasempaa musta?
Pari tietää vähä mut seki on tosi vähä. Ja se ei oo niin henkilökohtasta et mua haittais vaikka ne jutut lähtis levii.
Yhen käden sormella vois laskee ne ihmiset jotka tuntee mut. En tiiä onko niitä yks tai kaks?
Mut niin monta ihmistä on jotka pitä mua hyvänä ystävänä, eikä se haittaa niinhä se onki. Ja mä tykkään niistä paljon.
Mut ne ei tunne mua. Mä vaan ne.