maybe it could be serious now, or maybe not
Voin sanoo, nyt elämä hymyilee niin leveetä hymyä et tuntuu jo jotenkin laittomalta olla näin onnellinen.
En kyllä halua antaa sille ajatukselle valtaa. Olihan talvi ja syksy mulle ihan tarpeeks rankkoja joten kai mä nyt saan nauttia?
Toissapäivänä siis bussil hurruuttelin sen luo ja en ees pysty selittää kuinka ihanaa oli taas vaan olla ja jutella.
Käytiin vaan kaupasta ostaa meille ruokaa ja sit vaan hengailtiin koko loppuilta sen kämpillä ja rannalla.
Tiiän et oon kaivannu tosi paljon jotain johon voin luottaa tolla taval kuin siihen. Mulla on ollut niin paljon puhuttavaa jota en oo saanut kavereille puhutuks, niin paljon naurettavaa jota en oo saanu kavereiden kanssa nauretuks. Se on ainaki nyt tässä elämäntilanteessa se osa joka on ollut multa kadoksissa.
Voin sanoo et talvella olin jo vakaasti sitä mieltä ettei löydy ketään miespuolista henkilöö jonka kanssa voisin omat asiani jakaa ja jonka kanssa voisin vaan jutella niin kuin parhaallekaverille.
Oon aliarvionnut seurustelua ja ollut ihan varma ettei seurustelevat parit ees oikeesti tunne toisiaan ja et niitten välillä ei oo mitään syvempää. Paremman puutteessa vaan alkanut seurustelemaan. Oon nauranu vaan jos joku sanoo et poikaystävä on yhtä hyvä kaveri kuin parhain tyttöpuolinen.
Tää kaikki epäluottamus johtuu edellisestä seurustelusuhteesta.
Nyt mä uskon sen et poikaystävä voi olla paraskaveri ja et joidenki välillä on oikeesti vaan sitä jotain.
Se ei tarkota sitä et luulisin meijän välil olevan jotain suurta, mut oon saanut pienen aavistuksen siitä mitä se vois olla.
Mutta niin siis, juteltiin vaan helskutisti ja käytiin viel yhen aikaan yöl ulkona kävelyllä. Nukkumaan mentiin aika myöhään ja joskus kuuden aikaa piti sit heräillä ku mult alko jo kasilt se soveltuvuuskoe.
Ne soveltuvuuskokeet meni ihan hyvin. Olihan niis kirjallisis jotain laskui mitä en osannu, mut kokonaisuus ratkasee, niin kuin ne siel sanoki. Ja ne haastattelut meni kyl tosi hyvin, oonhan mä tottunu jo ihan tarpeeks puhelemaan enkä vierasta tuntemattomia.
Enkä ees tajunnu jännittää koko päivää kun olin eläny vähä muissa maailmoissa.
Alunperin ois ollu tarkotus et oisin lähteny eilen kotii, mut enhä mä voinu ku antaa järjen voittaa tunteita.
Joten se tuli hakee mut sielt ja sit vaan hengattii eilinen päiväki.
Ulkona enimmäkseen ja kymmenne aikaa sit mentiin kylpyammeilee pariks tunniks. Ehkä tosi sulosta oli.<3
Tänää aamul se sit heitti mut asemalle ja oli kyllä aika vaikee lähtee kun ois vaan halunnut jäähä sen syliin.
Ei kyl ees tiietä millon nähää seuraavan kerran ku molemmil on ihan kiitettävästi menoi nyt lähiaikoin. Tai no ainaki mulla, mut se sano et vois kyl parin viikon sisäl tänne tulla.
Ois mulla paljo muutaki kirjotettavaa, mutten nyt jaksa.
Voin sanoo, nyt elämä hymyilee niin leveetä hymyä et tuntuu jo jotenkin laittomalta olla näin onnellinen.
En kyllä halua antaa sille ajatukselle valtaa. Olihan talvi ja syksy mulle ihan tarpeeks rankkoja joten kai mä nyt saan nauttia?
Toissapäivänä siis bussil hurruuttelin sen luo ja en ees pysty selittää kuinka ihanaa oli taas vaan olla ja jutella.
Käytiin vaan kaupasta ostaa meille ruokaa ja sit vaan hengailtiin koko loppuilta sen kämpillä ja rannalla.
Tiiän et oon kaivannu tosi paljon jotain johon voin luottaa tolla taval kuin siihen. Mulla on ollut niin paljon puhuttavaa jota en oo saanut kavereille puhutuks, niin paljon naurettavaa jota en oo saanu kavereiden kanssa nauretuks. Se on ainaki nyt tässä elämäntilanteessa se osa joka on ollut multa kadoksissa.
Voin sanoo et talvella olin jo vakaasti sitä mieltä ettei löydy ketään miespuolista henkilöö jonka kanssa voisin omat asiani jakaa ja jonka kanssa voisin vaan jutella niin kuin parhaallekaverille.
Oon aliarvionnut seurustelua ja ollut ihan varma ettei seurustelevat parit ees oikeesti tunne toisiaan ja et niitten välillä ei oo mitään syvempää. Paremman puutteessa vaan alkanut seurustelemaan. Oon nauranu vaan jos joku sanoo et poikaystävä on yhtä hyvä kaveri kuin parhain tyttöpuolinen.
Tää kaikki epäluottamus johtuu edellisestä seurustelusuhteesta.
Nyt mä uskon sen et poikaystävä voi olla paraskaveri ja et joidenki välillä on oikeesti vaan sitä jotain.
Se ei tarkota sitä et luulisin meijän välil olevan jotain suurta, mut oon saanut pienen aavistuksen siitä mitä se vois olla.
Mutta niin siis, juteltiin vaan helskutisti ja käytiin viel yhen aikaan yöl ulkona kävelyllä. Nukkumaan mentiin aika myöhään ja joskus kuuden aikaa piti sit heräillä ku mult alko jo kasilt se soveltuvuuskoe.
Ne soveltuvuuskokeet meni ihan hyvin. Olihan niis kirjallisis jotain laskui mitä en osannu, mut kokonaisuus ratkasee, niin kuin ne siel sanoki. Ja ne haastattelut meni kyl tosi hyvin, oonhan mä tottunu jo ihan tarpeeks puhelemaan enkä vierasta tuntemattomia.
Enkä ees tajunnu jännittää koko päivää kun olin eläny vähä muissa maailmoissa.
Alunperin ois ollu tarkotus et oisin lähteny eilen kotii, mut enhä mä voinu ku antaa järjen voittaa tunteita.
Joten se tuli hakee mut sielt ja sit vaan hengattii eilinen päiväki.
Ulkona enimmäkseen ja kymmenne aikaa sit mentiin kylpyammeilee pariks tunniks. Ehkä tosi sulosta oli.<3
Tänää aamul se sit heitti mut asemalle ja oli kyllä aika vaikee lähtee kun ois vaan halunnut jäähä sen syliin.
Ei kyl ees tiietä millon nähää seuraavan kerran ku molemmil on ihan kiitettävästi menoi nyt lähiaikoin. Tai no ainaki mulla, mut se sano et vois kyl parin viikon sisäl tänne tulla.
Ois mulla paljo muutaki kirjotettavaa, mutten nyt jaksa.
Kommentit