Voi nauta kuinka pitkän ja vakavan keskustelun kävin sen kanssa eilen illalla.
Sanoin suoraa et mua ahistaa ja ahisti silloinkin.
Sanoin miedän haluuvan täysin eri asiota seurustelulta.
Sanoin et kadun sitä et avauduin sille joskus sillä tavalla kun en oo kellekkään muullekkaa ikinä avautunu niin paljon.
Se sano etten sais ajatella noin.
Se sano ettei seurustelu toimikkaan ilman tommosta yhteyttä.
Sanoin että siinäpä se. Mulla on asennevamma ja haluan pitää vaan hauskaa.
Se sano et ymmärränkö mä ne vaarat kuinka paljon tuun satuttaa itteeni siinä.
Teki mieli sanoa et helvetti kyllä mä nyt tiiän kun oon ittelleni saanut jo niin paljon kipua aikaan ton hauskan pidon takia ja sen takia et leikin toisten kanssa niitten sitä tajuamatta.
Senhän takia ei seurustella enää Pojan kanssa. Olin paska.
Tyydyin vaan sanomaan sille että ymmärrän.
Se sano että ei haluu mun satuttavan itteeni.
Sanoin sen olevan mun oma ongelma.
Ja tätä paskaa jatku ainaki pari tuntia.
En mä siltä oo pyytäny mitään apua ja tukea. Haluun pärjätä omillani. Omatpahan on ongelmani ja ite aiheutettuja.
En tarvii siitä mulle mitään suojelusenkeliä ja psykologia.
Eilenkin vaan rupes vituttamaan.
En jaksanu sitä jankkausta mun huonosta olosta jne. Mistä se oikeesti tietää et mis meen mun elämässä?
Vaikka se on ihminen jolle oon eniten kertonut itestänu ja tunteistani niin valehtelin sillekki ihan samalla tavalla kuin muille. Seurustelin sillon ihanan Pojan kanssa joka halus meijän olevan aina yhessä. Ei sillä ollu oikeesti virkaa mun elämässä. Halusin vaan pitää hauskaa. Mulla oli Poika. Muita en ois tarvinnu.
Päätin eile ainaki sen etten lähe tän tyypin kanssa ulos enää vähää aikaa. Se luule et sil on joku yliote musta kun oon paljastanu itestäni niin paljon. Ärsyttää myöntää mut tottahan se on. Mut sitä en tuu sille ikin sanoo vaan toivotan sen jonnekki kauas mun elämästä ainakin vähäks aikaa.

Tää päivä oli tosi levoton. En saannu purkaa energiaani mihinkään koulussa. Joten vahingossa sain taas ainakin yhen open hermostumaan. Ja se sano ettei mun tarvii sit tulla valittaa mun numerosta kun saan päättötokarin käteen.
Ihanalta tuntuu et enää pari kolme hassuu kuukautta tossa kolussa. En oo missään muualla paikolla mis oon asunu niin saanu opei hermostuu samal taval.

Illalla sit sain ees vähä purettuu energiaani. Kävin lentikses ja pääsin paiskoo palloja.
Oli kiva pelata poikia vastaan vaikka jouduin omal puolel tehä melkeinpä kaiken työn.
Eikä ees hermostuttanu ku pojat alko kyselee hirveesti kun sain sulosen viestin yheltä pojalta ja aloin nauraa ääneen. Ei hermostuttanu se et ne irvaili mun kaulasta.
Nauroin vaan ja annoin mennä täysillä.
Semmonen mun asenteen kuuluis aina ollakkii.